Viimeiset viikot olen opiskellut, jokaiselle kurssille on täytynyt tehdä esitelmiä ja ryhmätöitä. Jokaisessa ryhmässä on ollut sekä muita vaihtareita että paikallisia opiskelijoita ja on ollut mielenkiintoista tehdä töitä erilaisten ihmisten kanssa. Olen toki myös kerennyt käydä leffassa, shoppailla, olla rannalla, käydä ulkona syömässä, testata kuuluisan Singapore Slingin ja hieman juhliakin. Tämän viikonlopun olen myös metsästänyt halloweeniksi asua. Tässä muutama linkki minun Singaporen kuulumisiin:

http://www.bbc.co.uk/news/world-asia-pacific-11593978

- Viime viikolla oli todella sumuista, ei nähnyt muutamaa kymmentä metriä pidemmälle parvekkeelta. Mitään terveyshaittoja en itse havainnut, mutta muun muassa astmaatikoilla saattoi olla vaikeaa.

http://team6consulting.yolasite.com/

- Management systemsin projekti, jossa piti perustaa kuvitteellinen konsulttifirma ja suunnitella tarjous palveluistamme yhtiölle, joka aloittaa lääketieteellisten välineiden tuotannon Singaporessa. Melko työläs, mutta hauska projekti. Luennoitsijamme, joka omien tietojeni mukaan omistaa vastaavanlaisen firman, oli tuonut esitelmiä kuuntelemaan kollegansa. Meidän piti pukeutua asianmukaisesti, tilanne oli lavastettu oikeaksi yritysneuvotteluksi ja meille oli annettu minuutilleen tarkka aikataulu kertoa asiamme. En ikinä ole jännittänyt kouluesitelmää niin paljon. :D

Ja sokerina pohjalla kiinan projekti, enjoy:

http://woyeaihanyu.blogspot.com/

Ja sit Filippiineille: 

http://www.hs.fi/ulkomaat/artikkeli/Hirmumyrsky+Megi+surmannut+ainakin+kymmenen+Filippiineillä/1135260968433

Hirmumyrsky tuli pohjoiseen meidän jälkeen. Lähdettiin siis syyskuun viimeinen päivä Tiian ja Susannan kanssa kohti Manila Clarkia, prostituutioturismin pääkaupunkia, jossa sijaitsee Tigerin budjettilentokenttä. Lähtö oli melkein suoraan edellisen reissun perään, joten emme olleet kerennyt suunnitella mitään. Lentokentälle saavuttaessa kaivoimme kartan ja matkaoppaan esiin ja aloimme tuumailla, mihin päin lähtisimme. Ensin menimme nettikahvilaan ottamaan selvää busseista ja muista vaihtoehdoista ja syömään. Filippiinit on Aasian köyhimpiä maita ja Clark on järkyttävä kaupunki. Ilma on niin saastunut, että hengittäminenkin tekee pahaa. Kerjääviä vanhuksia, lapsia, tyrkyttäviä kauppiaita, taskuvarkaita, oksettavia länsimaalaisia keski-ikäisiä lihavia miehiä nuoret filippiiniläistytöt käsipuolessa...  Äkkiä pois täältä. Tuli pimeä ja odotimme bussiasemalla pohjoiseen vievää bussia, jonka oli lipunmyyjän mukaan määrä tulla nyt, tunnin päästä tai ei ollenkaan. Penkin alla oli kukko. Surulliset, paljasjalkaiset kerjäävät lapset hipelöivät eväspussejamme ja heitä kertyi koko ajan lisää ja lisää. Se oli todella hämmentävää, emme tienneet mitä tehdä ja annoimme eväämme parempiin suihin. Silloin Clark muuttui valoisammaksi paikaksi. Antamamme sipsit saivat niin aurinkoisen hymyn kahden pienen tytön kasvoille. Tytöt kiertelivät aseman ympärillä ja vilkuttelivat ja hymyilivät koko loppuajan, minkä odottelimme asemalla. Vielä bussin, joka todella lopulta saapui, kaartaessa näkyvistä tytöt seisoivat asemalla vilkuttamassa.

 Suosikkitytöt Clarkin asemalla.

 

Bussimatka kesti koko illan ja saimme nukuttuakin matkalla. Puolenyön jälkeen saavuimme Baguioon, jossa selvisi, että olimme missanneet kaikki bussit ja seuraava lähtisi vasta huomenna. Koska meillä oli niin vähän aikaa ja seuraava etappi tulisi kestämään 12 tuntia, halusimme välttämättä suorittaa sen yöllä tuhlaamatta aikaa. Palkkasimme siis pimeän taksin ja kulkuneuvona toimi vanha "amiscorolla". Filippiineillä tiet eivät ole hyvässä kunnossa ja koska olimme matkalla vuorille, mäkiä ja mutkia riitti. Turvavöitä ei tietenkään ollut edes asennettu koko autoon. Kuski kuunteli europoppia ja kertoi koirien syönnistä. Ei siis paljon tullut nukuttua penkillä huojuessa eri suuntiin. Kello oli ehkä noin neljä, olimme pilkkopimeässä keskellä ei mitään, peltoja ja vuoria, kun auto hajosi keskelle jyrkkää mäkeä. Kuski koitti korjata autoa ja lopulta pyysi, jos voisimme nousta autosta, että liikkeelle lähteminen olisi helpompaa. Seisoimme tiellä ja katsoimme, kuinka auto peruutti mäen alapuolelle ja lopulta onnistui kuin onnistuikin nousemaan mäen ylös. Ja katosi näkyvistä. Olimme keskellä pimeyttä. Autoon oli jäänyt kaikki tavaramme ja olimme maksaneet kuskille jo yli puolet summasta. Suskilla ei ollut edes kenkiä. Lähdimme kiipeämään mäkeä auton perään. Autoa ei näkyny, jatkoimme kiipeämistä. Alkoi jännittää. Lopulta jossain näkyi valoa ja siellähän meidän kuskimme, luojan kiitos, odotti meitä ja korjaili autoaan. Matka jatkui helpottuneena. Aamu alkoi sarastaa, maisemat muuttuivat upeammaksi ja saavuimme pieneen kylään Banaueen. Etsimme majapaikkaa, tapasimme paikallisen pojan, joka opasti meidät kivaan Banaue View Inniin ja menimme päiväunille. Muutaman tunnin päästä heräsimme aamupalalle ja tämä sama poika oli odottanut koko ajan meitä ulko-ovella. Reggie -89 työskenteli matka-oppaana kylässä ja keräsi rahaa jatkaakseen opintojaan. Reggien isä oli vuosia sitten ammuttu kadulla ja hän asui äitinsä ja sisarustensa, joilla kaikilla oli eri isät, kanssa talossa, joka oli edellisellä viikolla palanut osittain ja siitä syystä heillä ei ollut sähköä. Reggie on yksi sydämmellisin ja mukavin ihminen, ketä olen tavannut. Päätimme lähteä vaeltamaan riisipeltojen poikki kuumalle lähteelle ja Reggien serkku haki meidät matkaan jeepillä. Satoi vettä, vuoristotie oli liukas ja oli pieni maasortumavaara, mutta eniten minua hirvitti kapean tien toisella puolella oleva rotko, jota en voinut olla tuijottamatta koko matkaa. Perille päästyämme kävelimme muutamien kilometrien polun riisiterasseilla ja makoilimme kuumassa lähteessä. Matkalla toinen kenkäni upposi riisipeltoliejuun. Retki oli tosi mukava. Selvisimme hengissä siitä tiestäkin ja näimme upeita maisemia. Illalla kävimme syömässä ja Reggien suosikkipubissa juomassa yhdet ja kuuntelemassa livemusiikkia. Lopuksi teimme vierailun paikalliselle poliisiasemalle, pääsimme kurkkaamaan selliin. Poliisit olivat tosi ystävällisiä, vaikka keskeytimmekin heidän tietokonepelinsä. Pienessä kylässä ei ole kuulemma paljon rikollisia jahdattavana. Kuvat kertovat Banauesta enemmän kuin sanani. Upeat ihmiset ja maisemat.

 

 

Seuraava matkakohde oli viereinen kylä Sagada, johon mennessä jeepissä törmäsinne ensimmäisiin muihin länsimaisiin turisteihin. Ehkä koska matka pohjois-Filippiineille on melko vaikea ja turistisesonki ei ollut vilkaimmillaan, oli tapaamamme matkailijat laskettavissa meidät mukaan lukien kahden käden sormilla. Sagadassa söimme paljon sitruunapiirakkaa ja ravintolassa kuunneltiin reggaeta. Joka puolella juoksi koiranpentuja ja lapsia, tämä oli onnellinen kylä, johon rakastuin täysin. Teimme retken luoliin, johon laskeuduttiin ensin todella liukasta kivikkoa pitkin. Jos tämä kohde sijaitsisi kehittyneemmässä maassa, meille olisi annettu vähintään kypärät, turvavaljaat ja lamput, mutta meillä oli vain oppaan lyhty pimeydessä ja tärisevät jalat, jotka yrittivät olla liukastumatta ja luisumatta. Lopulta olimme niin syvällä luolissa, että kivi muuttui puhtaaksi ja karkeaksi ja jatkoimme matkaa avojaloin. Pohjalla, satojen metrien syvyydessä oli luonnon uima-allas, jonka vesi oli jäätävää! Syvyydessä oli niin kylmä, että hengitys höyrysi. (Filippiinien reissun jälkeen olinkin kipeä, mutta syytän enemmän viimeisen bussimatkan ilmastoinnin aiheuttamaa arktista elämystä.) Luolassa käynti oli yksi mahtavimmista kokemuksista ikinä! Luolan suulla myytiin "I survived" - T-paitoja ja hankimme omamme muistoksi. Kuvat puhuvat taas puolestaa, ja niitä löytyy helpomman laittamisen vuoksi enemmän fb:n puolelta.

  Lemon pie suosikkikahvila <3 Lemon pien mummo.  Vuoristossa kuljettiin jeepeillä. Tiensortumat ovat yleisiä, tässä matkamme keskeytyi hetkeksi.

 

 

 Matkalla takaisin Banaueen myöhästyimme jeepeistä, joten turvauduimme muutaman tunnin mopoajeluun. 

Sagadan jälkeen vietimme vielä iltapäivän Banauessa, josta otimme yöbussin Manilaan. Manilassa aikaa oli aamupäivä, ehdimme syödä aamiaisen ja käydä katsomassa vanhaa kaupunkia, kunnes piti jatkaa matkaa lentokentälle takaisin Clarkiin. Filippiinit on kaikin puolin mieletön paikka, ihmiset ja luonto ovat sen kohokohdat. Etelä, tulivuoret, rannat ja saaret jäivät vielä näkemättä, mutta olen tyytyväinen, että valitsimme suunnaksi pohjoisen. Reissu oli jälleen kerran erilainen kuin mikään tähän asti.

 

Nyt kun sain suurimman osan kouluprojekteista hoidettua, voin taas alkaa suunnittelemaan uusia seikkailuja. ;)

Aikaa on Singaporessa jäljellä enää todella vähän, osa kavereista saa koulun päätökseen jo muutaman viikon kuluttua ja pakkaa rinkkansa matkaan. Vastahan tänne tultiin eikä paljon mitään ole vielä kerennyt Singaporessa tekemään, suurin osa nähtävyyksistäkin on vielä näkemättä. Mutta nyt nukkumaan, ensi viikolla on luvassa muun muassa halloween sekä toivottavasti vihdoin Singaporen kuuluisa eläintarha.

Hyvää yötä,

Roosa