Jännittävät hetket

Bangkokissa olin vuorokautta ennen Teemun lentoa ja aika meni seuratessa lentotietoja ja uutisia. Teemun lennon oli aika lähteä pian ja siihen mennessä joka ikinen aiempi Madrid-Frankfurt lento oli peruttu. Olin kauhuissani Euroopan lentokenttäkaaoksen seurauksista, myöhästyisimme Hong Kongin lennoilta ja viettäisimme joulun yksin. Menin kauhuissani nukkumaan ja aamulla tarkistaessani tilanteen sain onneksi huokaista helpotuksesta, lento oli ilmassa ja viiden kuukauden odotuksen jälkeen sain Teemun ajoissa Aasiaan.  Bangkokissa söimme päivän pad thaita ja kuljeksimme pitkin katuja ennen lentoa Hong Kongiin joulunviettoon

 

Joululoma Hong Kongissa

Olimme varanneet joulun kunniaksi tosi ihanan hotellin. Jouluaattona kävimme italialaisessa ravintolassa valtavalla ja erinomaisella lukuisten ruokalajien jouluaterialla.

Joulumenu:

Shamppanjaa

Hyviä leipiä

Rapukeittoa

Lohi- ja liharullia vihannesten kera, Teemulla jonkunlainen setti mereneläviä

Sitruunajäädyke

Kalkkunaa, Teemulla lammasta

Piparin makuinen jälkkäri jäätelöllä

Viiniä

 

 

 

Mahat täynnä suuntasimme kohti hotellimme takana olevaa kirkkoa jonne halusin, sille siellä oli joululaulu-kynttiläshow. Eksyimme kuitenkin matkalla, kiitos rakkaani oikoreittien, ja myöhästyimme. Pakotin Teemun sitten matkalla näkemäämme kiinalaiseen kirkkoon, jossa viihdyimme hetkisen kuuntelemassa joulukirkkoa kanttooniksi. Jouluaamuna sain syödä paljon suklaata. Eihän se joulu kuitenkaan kovin joululta tuntunut, Hong Kong tarjosi kuitenkin mahtavat puitteet tämänvuotiseen vaihtoehtojouluun.

 

 

 

Hong Kong muistutti Singaporea upeine pilvenpiirtäjineen, mutta oli kylmä ja mäkinen ja paljon kalliimpi. Neljän päivän aikana kiertelimme nähtävyyksiä ja kaupunkia. Koska myös paikallisilla oli loma, oli joka nähtävyys ja paikka aivan täynnä ja kaikkialle sai jonottaa. Pitkään. Lyhyesti: Kävimme muun muassa Lantau -saarella cable carilla katsomassa isoa budhaa sekä ajoimme jyrkällä tramilla The Peakille katselemaan upeaa näkymää kaupunkiin. Testasimme Sohon kuuluisat liukuportaat sekä Hong Kongilaista dim sum –ruokaa. Kävimme kävelyllä Hong Kong parkissa, katsomassa pilvenpiirtäjien valoshow’n sekä ajamassa Star ferrylla Hong Kong saarelle. Aika meni taas nopeasti, pian joulu oli ohi ja oli aika lentää takaisin Thaimaaseen.

 

 

 

Löhöilyloma

Suuntasimme yhden Bangkokissa vietetyn yön jälkeen yöbussilla ja lautalla Koh Taolle. Siellä sain löhöillä päiväkausia rannalla ja uida. Saari on todellä hyvä sukeltamiseen ja siellä olisi saanut suorittaa sukelluskurssin halvalla, mutta budjettini oli jo ylittynyt. Yhtenä päivänä teimme kivan snorklausretken saaren ympäristöön ja kävimme myös viereisellä pienellä saarella. Meillä oli tosi kiva bungalow Sairee beachilla. Saari oli aivan täynnä suomalaisia ja iloiseksi yllätykseksi löysimme myös Susannan ja Susannan äidin melkein naapurista. Uutta vuotta vietimmekin sitten yhdessä syöden ja rannan baareissa istuskellen. Koh Taon uusivuosi oli melko hiljainen, sillä kaikki olivat lähteneet viimeistä laivaa myöten loppuunmyytynä naapurisaaren full moon partyille. Mutta meillä oli hauskaa ja rannalle oli järjestetty hienot tuli- ja valoshow’t.

 

 

 

Seuraavaksi päätimme suunnata Koh Phi Phille. Monet kaverit olivat käyneet saarella aikaisemmin ja kehuneet sitä paljon. Se kuitenkin osoittautui olevan enemmänkin turistihelvetti kuin paratiisi, ainakin joululoman aikaan. Hinnat olivat kolminkertaistuneet turistisesongin ajaksi ja saari oli viimeistä huonetta myöten täynnä. Onneksi saavuimme ensimmäisellä lautalla aamulla ja saimme viimeisen ylihintaisen hostellihuoneen. Aikaa Thaimaassa ei ollut enää paljon, joten päätimme jäädä kuitenkin saarelle, ettei enempää aikaa menisi hukkaan matkustamiseen. Oli saari kyllä kaunis, jos osasi katsoa kaikkien veneiden, turistien, välkkyvien värivalojen, hyytävän teknomusiikin, pullistelijoiden ja roskien läpi. Pahin paikka oli, kun eräänä päivänä menimme katsomaan ”The beachia”, viereisen saaren kuuluisaa Maya Bay –rantaa ja koko rantaa ei ollut edes näkyvissä veneiden ja ihmisten alta.

 

 

 

Päätin unohtaa alkujärkytykseni ja nauttia saarella viimeisistä auringonsäteistä. Hyvin lähellä häämöttävän Suomeen paluun ja pakkasen ajatteleminen sai mielen aina tyytyväiseksi täpötäydelläkin rannalla ollessa. Löysimme myös kivemman ja hiljaisemman rannan noin tunnin kävelymatkan päästä, toiselta puolelta saarta. Onnistuimme myös löytämään baarin, jossa ei soinut jäätävä tekno, vaan soitti rockbändi. Rusketuin lopulta vähän.

 

 

 

Takasin lähtöpisteeseen

Matkan viimeinen etappi, alku- ja loppupiste, oli käsillä ja lensimme Singaporeen neljän Phi Phillä vietetyn yön jälkeen. Emme varanneet majoitusta ennen viimeistä iltaa ja vapaita hostelleja oli vaikea enää löytää. Niinpä päädyimme totuttua hienompaan hotelliin China Towniin. Huoneessamme ei tosin ollut ikkunaa ja joka aamu nukuimme liian pitkään, sillä emme saaneet nähdä auringonvaloa. Neljä viimeistä matkapäivää halusin käyttää tehokkaasti Aasian kotikaupunkini esittelyyn sekä vihoviimeisten näkemättömien turistinähtävyyksien kiertämiseen. Pääsin viimein käymään Singapore Flyerissa, kiitos mäkkärin alennuskuponkien. Myös Botanic Gardens tuli vihdoin kierrettyä läpi. Vein Teemun NUSsin kampukselle ja  esittelin samalla asuntolani ja maistatin lempikouluruokaani tulista nuudelikalasoppaa. Koska Thaimaassa ei päässyt surffaamaan, vein Teemun  lohdutukseksi Singaporen tekosurfauskoneisiin Sentosaan. Eihän se ihan oikeaa surffausta edes jäljitellyt, mutta oli hauskaa.

 

 

 

Kiersimme Orchard Roadilla, China Townissa sekä Little Indiassa, jossa söimme kuuluissa Banana Leaf –ravintolassa. Chiliravut Lau Pa Sat:issa oli myös yksi pakollinen ohjelmanumero vieraalleni. Koitin saada pidettyä Teemulle pikakurssin Singaporen ruokakulttuuriin. Viimeisen Aasian illan halusin viettää Singaporen suosikkipaikoissani; illallisella Arab Streetillä sekä La Baroquessa, paikoissa, joissa kavereiden kanssa kävimme eniten vaihdon aikana ja joihin liittyy niin paljon hauskoja muistoja. Matka oli ihana päättää Singaporeen ja jättää samalla jäähyväiset rakkaalle kaupungille. Upean loman jälkeen oli mahtava päästä esittelemään Teemulle, missä viimeiset kuukaudet olen asustellut ja viettänyt aikani. Kaupungissa oli tosin hyvin erilainen tunnelma ilman omaa asuntoani ja kaikkia mielettömiä uusia ystäviä.

 

 

Seuraavassa hetkessä istuin Changin lentokentällä odottamassa taas uutta ja tällä kertaa matkani viimeistä lentoa. Kotiin. Puoli vuotta oli mennyt silmänräpäyksessä.

Täydelliset päivät Don Detillä

Testattuani Laosilaisen yllättävän mukavan nukkumayöbussin saavuin 4000 islandsille ja otin veneen kohti yhtä saarista, Don Detiä. Saaren majoitukset olivat melkoisen täynnä ja sain kulkea auringonpaahteessa rinkka selässä metsäpolkuja pitkin kysellen majapaikkaa melkoisen kauan. Lopulta hikisenä ja väsyneenä löysin täydellisen pienen bungalowin Mekongin varresta. Se oli vähän kauempana saaren keskustasta ja siellä oli ihanan rauhallista ja hiljaista ja todellinen kesämökkitunnelma. Ensimmäinen päivä meni lueskellessa kirjaa ja nukkuessa päiväunia riippumatossa. Majapaikkaani piti vanha brittiläinen kokki laosilaisen perheensä kanssa ja siellä oli myös hyvä ravintola. Seuraavaksi päiväksi varasimme tapaamani brittiläisen pariskunnan sekä saksalaisen pojan kanssa kanoottiretken. Nukkumaan ei liian hyvin yöllä päässyt, sillä naapurin kukko oli sekaisin ja herätti muutaman tunnin välein.

 

Lähdimme aikaisin aamulla melomaan pitkin Mekongia. Mukana oli kaksi hauskaa opasta, laosilainen sekä kambodzalainen, sillä kävimme molempien maiden vesillä. Aurinko paistoi kirkkaalta taivaalta koko päivän, mutta yllätyksekseni ihoni ei palanut pahasti. Pidimme muutaman uimatauon, kävimme katsomassa valtavia vesiputouksia sekä Kambodzan puolella delfiiniallasta. Kuvia en melontareissulla päässyt kauheasti ottamaan, sillä kamera oli suojassa vedeltä, kastuimme nimittäin koko ajan likomäriksi usein oppaiden jekkujen vuoksi. Delfiinejä näimme tosi monta kun ne hyppivät kanoottien ympärillä. Takaisin saarelle saavuimme vasta illalla auringonlaskun aikaan kädet väsyneinä melomisesta. Päivät Don Detillä olivat täydellisiä.

 

 

Kohti Kambodzaa

Saarelta olikin enää lyhyt matka Kambodzaan, lähdin seuraavana aamuna bussilla ja saavuin illalla Phnom Pheniin. Seuraavana päivänä Susanna ja Tiia saapuivat matkaseurakseni. Olinkin jo noin viikon aikana kyllästynyt matkustamaan yksin. Lähdimme tyttöjen tultua saman tien kohti kaupungin ehkä tunnetuinta, niin sanottua nähtävyyttä, Killing fieldsiä. Otimme hotellilta tuktukin matkavälineeksi. Paikka sai kaikkien mielialan todella matalaksi ja palattuamme tuktukille olimme hieman surullisella tuulella. Kuskimme piti meille vielä pienen luennon omasta näkökulmastaan Kambodzan hirvittäviin tapahtumiin. Hän uskoi syyllisiä istuvan vielä nykyisessäkin hallituksessa, kaikki kamaluudethan tapahtuivat niin vähän aikaa sitten. Hän toivoi, että jonain päivänä kaikki syylliset saataisiin tilille rikoksistaan.

 

Kuskimme ehdotti sitten, haluaisimmeko vierailla kaupungin laidalla orpokodissa. Mietimme asiaa hetken, päivä oli ollut jo melko raskas. Päätimme kuitenkin lähteä ja ostimme kuskimme ehdotuksesta ison säkin riisiä tuliaiseksi orpokotiin. Tunnin tuktuk -matkan jälkeen saavuimme perille ja vastassa oli uskomattoman lämmin vastaanotto. Lapsilla oli juuri meneillään lauantai-illan englannin keskustelutunti ja meidät kaikki laitettiin pöytään omien lapsiryhmien kanssa juttelemaan. Kaikki puhuivat englantia uskomattoman hyvin ja saimme vastailla yllättäviinkin kysymyksiin, kuten mitä viljoja Suomessa viljellään ja mistä talouskriisi johtuu. Susanna yritti vahingossa kätellä omassa ryhmässään ollutta munkkia, joka meni hieman hämilleen vaikeasta tilanteesta mutta pyysi Susannaa kuitenkin facebook -kaveriksi. Kaikki, etenkin lapset olivat iloisia ja kiittelivät tulostamme. Lapsista oli mahtavaa päästä harjoittelemaan englannin puhumista ulkomaalaisten kanssa. Tunnin päätyttyä meidät kutsuttiin syömään illallista sisälle taloon. Orpokodissa työskenteli myös belgialainen tyttö sekä saksalainen poika vapaaehtoisina. Vierailu oli aivan erilainen mitä odotimme ja saamamme ystävällinen kohtelu ja onnellisilta vaikuttavien lasten näkeminen sai meidät todella iloiseksi. Orpokoti oli avattu vasta muutama vuosi sitten mahdollistamaan lasten pääsy kouluun. Toiminta oli täysin lahjoitusten varassa ja he toivoivat, että pystisivät jonain päivänä antamaan kodin ja mahdollisuuden opiskeluun useammallekin lapselle. Tällä hetkellä lapsia oli noin parikymmentä alakouluikäisistä yliopistoa käyviin. Illalla menimme vielä syömään ja lasilliselle keskustaan vapaaehtoistyössä olleen tytön kanssa.

 

 

Linkki lastenkotiin:

http://www.savechildreninasia.org/

 

Siem Reap

Kambodzaan ei ollut liian montaa päivää aikaa, joten jo seuraavana päivänä matkasimme Siem Reapiin. Mukava tuktuk –kuskimme järjesti meille salaa hotellilta halvemmat bussiliput, joten meidän piti hiipiä pois ennen kuin hotellin omistajat heräävät. Kuski järjesti myös serkkunsa meitä vastaan bussille Siem Reapissa. Sinne saavuttuamme toinen toistaan ärsyttävämmät tuktuk –kuskit piirittävät meidät ja koittivat saada meitä väkisin kyytiinsä ennen kuin saimme edes matkatavaramme bussista. Mutta silloin oikea kuskimme saapui Miss Roosa –kylttiä pidellen, Ray Banit päässä ja iloinen hymy kasvoillaan. Meidän kuskillamme oli kaikkia muita tyylikkäämpi look ja todellinen VIP -tuktuk. Kaikki katsoivat kateellisina menoamme ja jopa liikennettä ohjannut poliisi huikkasi ”number one”. Kuski kyyditsi meitä koko seuraavan päivän Ankor Watin temppeleillä ja toimi vielä erinomaisena oppaana. Lopuksi hän ei edes vaatinut paljoa maksua, mutta päätimme antaa vähän ekstraa cooleista cooleimmalle kuskillemme. Temppelit olivat todella upeat, heräsimme aikaisin katsomaan auringonnousua ja kiertelimme erilaisia temppeleitä koko päivän. Aikainen herätys tosin vaati veronsa eli kaiken energia ja näytimme tältä:

 

 

Kaupungissa oli niin hyvä meksikolainen ravintola, että söimme siellä joka ilta ja joimme dollarin mansikkamargaritoja. Tapasimme myös sattumalta muita Singaporen vaihtarikavereita ja vietimme iltaa heidän kanssaan. Yöllä huumatut 4-5 –vuotiaat pienen pienet lapset koittivat hyökätä kimppuumme. Heillä oli punaiset, seisovat silmät ja he huusivat kuin eläimet ja olivat yksi surullisin ja järkyttävin näkemäni asia.

Pidin Kambodzasta todella paljon, mutta pian oli aika jatkaa taas matkaa. Tiia lensi joulun viettoon Singaporeen ja me Susannan kanssa lähdimme kohti Bangkokia, Susanna äitiään ja minä Teemua vastaan. 

 

R

Noniin, pitkä ja kuvaton tarina alkaa...

Ensimmäisen matkaviikon vietin Vietnamissa. En sano, ettenkö olisi pitänyt Vietnamista, mutta se ei päässyt suosikkilistani kärkeen. Lähinnä vaikeuksia tuotti se, ettei useinkaan kukaan puhunut englantia. Ja vaikka vietnamilaisista sanotaan, että hermostumalla menettää kasvonsa, hermostui vietnamilainen aina ensin tilanteessa, jossa toinen ei ymmärrä toistaan. Ja myöskin usein tunsin oloni pelkäksi käveleväksi dollariksi paikallisten silmissä.

Lensin siis heti tenttien jälkeen Danangiin, josta otin samantien kyydin Hoi Aniin. Etelä piti jättää ajanpuutteen vuoksi kokonaan välistä. Menin Hoi Aniin yksin, mutta yllätyksekseni tapasinkin paljon vaihtarituttuja. Hoi An oli todella kiva paikka, mielettömän hyvää vietnamilaista ruokaa ja kahvia. Sää oli melko viileä ja vettä satoi jatkuvasti, joten en nähnyt rantaa tai muitakaan nähtävyyksiä. Mutta join sitäkin enemmän hyvää kahvia. Ja teetin yhden iltapuvun, sillä Hoi An on aivan täynnä vaattureita ja vaatteiden teettäminen halpaa. Taylor made iltapuvut irtoaa noin 30-40 eurolla. Kaverit teettivät itselleen myös muun muassa nahkatakkeja, pukuja, kenkiä... 

 

Tarina siitä, miten löysimme toisemme

Sovimme Allisonin ja Brittanyn kanssa tapaavamme Danangissa muutamaa päivää myöhemmin ja jatkavamme matkaamme Hanoihin. Koska kenenkään puhelimet eivät toimineet, valitsimme tietyn kellonajan sekä ravintolan lonely planetista tapaamispaikaksi. Otin taksin hotelliltani kohti sovittua paikkaa, kuski nyökytteli "yes yes" tietävänsä paikan. Danangiin päästyäni kuski kuitenkin pysäytti auton keskelle ei mitään rakennustyömaalle ja sanoi että oleppa hyvä, tässä se nyt on. Hän ei puhunut sanaakaan englantia. En suostunut poistumaan autosta pilkkopimeälle rakennustyömaalle ja koitin näyttää kartasta paikkaa, jonne halusin. Kuski hermostui ja alkoi huutaa vietnamiksi ja soittaa vihaisia puheluita. Koitin epätoivoisesti näyttää karttaa ja sanoa, etten voi jäädä tänne. Parinkymmenen minuutin kuluttua kuski lähti hermostuneena ajamaan. Seurasin karttaa ja katujen nimiä ja tiesin meidän menevän väärälle puolelle kaupunkia. Pysähdyimme vihdoin ravintolan eteen, jolla oli sama nimi kuin haluamallani paikalla, mutta olimme ajaneet kauas väärälle puolelle kaupunkia. Ei kuitenkaan auttanut osoitella karttaa enää, sillä ravintolasta juoksi lisää hermostuneita vietnamilaisia miehiä ja he repivät rinkkani autonsa ja lähtivät se mukanaan. Juoksin perään ja päädyin ravintolan pöytään menu kädessäni. Kukaan ei puhunut sanaakaan englantia. Yritin vielä kertoa, että olen väärässä paikassa ja myöhässä ja etsin kahta tyttöä (western girls). Sain vastaukseksi "yes yes" sekä menusta sivun "western food". En saisi tyttöihin mitenkään yhteyttä ja olin jo paljon myöhässä tapaamisajastamme. Näin nurkkapyödässä turistimiehen syömässä, joka onnekseni puhui englantia ja jolle selitin epätoivoisen yritykseni löytää ystäväni. Hän lupasi auttaa sekä mahdollisesti varata tarvittaessani lennon Hanoihin, sillä luottokorttinikin oli varastettu aiemmin. Ja silloin, kaikkein kurjimmalla ja epätoivoisimmalla hetkellä, kuulin Allisonin äänen ravintolan ovelta: "Roosa, tiesitkö että tämä ravintola on juuri muuttanut toiselle puolelle kaupunkia!?" Mikä helpotus. Näin löysimme toisemme ja juoksimme saman tien taksiin ja ehdimme juuri ja juuri viimeiseen bussiin kohti Hanoita.

 

Matka jatkui Cat Ba Islandille

Hanoista jatkoimme matkaa saman tien Halong cityyn. Bussimatka oli omituinen, meidät herätettiin vähän väliä ravistaen ja huutaen vietnamiksi ja pakottaen ulos bussista, milloin syömään, milloin vessaan ja kerran pesemään hampaat. Allison koitti epätoivoisesti selittää, ettei tahdo pestä hampaita vaan jatkaa unia... Viimeisestä bussista meidät heitettiin sitten lopulta ulos keskelle moottoritietä ja käskettiin jatkaa taksilla Halong cityyn, vaikka nimenomaan bussin luvattiin menevän sinne. Eihän sieltä takseja edes saanut, vaan hyppäsimme lopulta skoottereiden kyytiin, mutta onneksi matka ei ollut pitkä.

Oli jo iltapäivä ja olimme myöhästyneet kaikista veneistä Cat Ba Islandille, johon halusimme mennä. Päätimme kuitenkin säästää aikaa ja palkkasimme oman veneen viemään meidät saarelle ja sieltä kyydin kylään, joka oli toisella puolella saarta kuin satama. Venematkalla näimme upen Halong Bayn auringonlaskun.

Perille päästyämme oli jo pimeä ja alkoi tulla kylmä. Perillä myös selvisi, että meitä oli huijattu ja kyytimme ei saapunut. Sen sijaan paikalle oli tullut parveilemaan mopokuskeja, joista yksi puhui jokusen sanan englantia ja he vaativat naurettavan suuria summia rahaa kyydistä kylään. Pilkkopimeässä satamassa paloi yksi ainoa valo bussikatoksen alla ja menimme sen alle pohtimaan tilannetta. Emme suostuneet mopokuskien naurettaviin hintoihin ja istuimme epätoivoisena lampun alla. Kaikki tiesivät, ettei meillä ollut vaihtoehtoa. Olimme pimeässä keskellä ei mitään, yö lähestyi, jääminen ulos ei ollut kovin turvallinen vaihtoehto ja kylään oli noin 40 kilometriä, välissä metsää ja viidakkoa. Miehet ottivat kaiken ilon irti kurjasta tilanteestamme ja alkoivat pelotella meitä. He muun muassa sammuttivat ainoan valon ja alkoivat vihjailla ilmaisista kyydeistä ja rakkaudesta. Siinä vaiheessa tiesimme, ettei kyse ollut enää pelkästä rahasta ja meitä oikeasti pelotti todella paljon. Käskimme heidän soittaa meille taksin, maksoi mitä maksoi, sillä heidän mopojensa kyytiin emme olisi lähteneet siinä tilanteessa ikipäivänä. Saimme valon takaisin ja lopulta auto kaarsi luoksemme. Kun luulimme uhkaavan tilanteen olevan ohi istuessamme autossa, alkoivat miehet huutaa vihaisesti ja repiä rinkkojamme auton kyydistä. Emme tienneet, mistä oli kyse ja olo oli avuton. Annoimme rahaa ja pääsimme matkaan. Kuskimme tanssi ja lauloi koko matkan, joko siksi, että oli kännissä tai siksi, että sai meiltä kuukauden palkan... Meidät heitettiin kuskin tuttavan tai sukulaisen hostelliin ja olimme niin väsyneitä ja helpottuneita kylään pääsystä elävinä, että majoituimme sinne. VIRHE.

Kello 7 aamulla hostellin miehet tulivat sisälle huoneeseemme huutaen "Bus to Hanoi, bus to Hanoi!" Sanoimme, ettemme ole menossa Hanoihin juuri nyt. Kello 8 oveemme hakattiin ja huudettiin "Check out check out!". Sanoimme, että check out time oli klo 12 ja jatkamme unia. Kello 10 huoneeseemme tultiin jälleen sisään todella vihaisesti huutaen "Check out now!" Piti herätä ja pukea ja pakata aika vauhdilla. Ja näin meidät heitettiin ulos tästä räkäisestä hostellista... Aulassa koitimme antaa palautetta, siellähän oli kyltti "check out time 12", mutta kukaan ei puhunut sen vertaa englantia, että viesti olisi mennyt perille. Korviamme myöten vietnamilaisten tylyä kohtelua raahauduimme rinkkoinemme aamupalalle.

Majoituimme uuteen hostelliin ja pidimme huolen, että suihkussa on kuumaa vettä, joku ymmärtää englantia ja check out time todella on mitä sovitaan.  Uuden hostellin pieni koira Fob pelasti päiväni leikkiessään koko aamun huoneessamme. Uusi päivä sujuikin jo paremmin. Vuokrasimme skootterit ja ajelimme ympäri saarta. Näimme sodassa käytetyn salaisen sairaalan luolan sisällä sekä upeita maisemia merelle. Illalla viinilasien äärellä päätimme antaa Vietnamille uuden mahdollisuuden.

Seuraavana päivänä satoi vettä ja päätimme käyttää sen matkustamiseen ja suuntasimme takaisin Hanoihin. Hanoi oli mahtava; kaikkea, mitä Kaakkois-Aasian suurkaupungilta voi vain odottaa. Kaoottinen liikenne, hajut, äänet, ihmiset. Kiertelimme kaupunkia ja markkinoita sekä joimme rommia merirosvobaarissa ja pelasimme jengaa.

 

Vietnamissa vietetyn viikon jälkeen alkoi "Bus drive from hell":

Hanoi- Vientiane -Vang Vieng. 21+4 tuntia. Välissä rajanylitys, viisumimuodollisuudet, näiden odottaminen kylmässä. Saman matkan voi taittaa VIP-nukkumabussissa, mutta ostimme halvimmat liput paikallisbussiin. Jalkatila täynnä kurkkuja ja muita vihanneksia sekä mattoja teki oltavat tukalaksi. Vietnamilainen iskelmä soi korviasärkevän lujalla. Vaikka ipod oli täysillä, ei omaa musiikkia voinut kuulla sen läpi. Bussin pompinta ja huojunta teki nukkumisen mahdottomaksi. Pysähdykset muutaman tunnin välein, lisää tavaraa tai ihmisiä kyytiin jo ennestään täyteen bussiin, syömään tai ilman syytä. Kamala pissahätä, pysähdyspaikkojen vessat toinen toistaan oksettavampia, reikä lattiassa -mallia, lattia ja seinät yltäpäältä kusessa, useimmiten ei ovea, käsiä ei näissä edes kannata yrittää pestä. Mutta ei se nyt niin paha matka ollut. Meitä sattui vielä kuusi tuttua vaihtaria samaan bussiin seuraksi. Menisin helposti uudestaankin, jos tilanne tulisi eteen. Kiva kokemus, saa muut bussimatkat tuntumaan helpoilta. Ja kuten todettu, matkatessa näkee ja kokee kaikkein eniten. 

 

Laos

 

Illalla myöhään saavuimme Vang Viengiin, johon olimme sopineet Singaporen vaihtareiden kesken kokoontuvamme. Kaksi päivää tubing in Vang Vieng. Jos et ole koskaan kuullut kyseisistä bileistä, on kyse renkaalla laskemisesta baarista baariin. Backpackers party, jossa vuosittain kuolee noin viisi ihmistä. Emme onneksi nähneet kuin yhden katkenneen jalan hypystä väärään kohtaan jokea sekä yhden verisen kivikkoon kaatuneen pojan. Aivan uskomattomat menot ja meiningit, suosittelen itse menemään paikalle, ei niistä tässä sen enempää. Tai ihan muutama sana kuvaillakseni: aurinko, kuuma, sankoissa drinkkejä tuoreista hedelmistä, koiranpentuja (kyllä), musiikkia, paljonpaljon nuoria spraymaaleilla kuvioituina.

Kolmannen yön jälkeen lähdin Vientianeen ja Allison ja Brittany kohti Myanmaria. Aloin itkemään bussiasemalla, kun halasimme viimeisen kerran. Nähdään taas muutamien vuosien päästä! Nyt matkaan viikon verran yksin ja se on omituista, toisaalta kivaa ja toisaalta tylsää.

Eilen vietin täällä Vientianessa kivan päivän, vuokrasin pienen pinkin polkupyörän ja ajelin sillä hymyillen auringonpaisteessa. Kävin kaupungin laidalla Wat Sok Pa Luangilla yrttisaunassa ja hieronnassa. Unohdin aurinkorasvan ja olin yhtä pinkki pyöräni kanssa. Löysin kotoisan Scandinavin Bakeryn, jossa nytkin istun syömässä kotiruokaa eli tonnikalajuustoleipää ja teetä. Tänään olen vain kierrellyt kaupunkia ja Myanmarin jälkeisestä temppelidarrasta huolimatta kävin katsastamassa yhden, joka oli luokiteltu kaupungin parhaiksi nähtävyyksiksi. Vientiane on pääkaupungiksi uskomattoman rento ja letkeä, hiljainen ja rauhallinen. Koko Laosta kuvailisin sanalla rento. Esimerkiksi myyjät ja tuktuk -kuskit eivät tyrkytä mitään vaan päinvastoin, heitä saa itse herätellä riippumatoista ja tv:n ääreltä. Kaikki ihmiset ovat sydämellisiä ja ystävällisiä. Laos on mahtava.

Kohta otan yöbussin kohti etelää Paksea ja sieltä jatkan 4000 islandsille. Sieltä on tarkoitus jatkaa matkaa Kambodzan kautta Bangkokiin Teemua vastaan.

 

Ja jos joku jaksoi lukea tarinan tänne asti, on luvassa loppukevennykseksi:

Pankkiepisodi

Viimeinen päivä Hanoissa, bussin lähtöön oli noin tunti. Allison halusi vielä vaihtaa valuuttaa ja sitten aioimme syödä kunnolla ennen matkaa. Kiersimme useita pankkeja ja valuutanvaihtopaikkoja, mutta kukaan ei vaihtanut rakkaita Singaporen dollareita. Lopulta menimme kaikki kolme sisään isompaan pankkiin ja ajattelimme, että täällä on pakko tärpätä. Istuimme Brittanyn kanssa sohvalle odottamaan kun Allison katosi asioimaan kassoille. Odotimme ja odotimme, kunnes parikymmentä minuuttia oli kulunut. Ihmettelimme, miten rahanvaihdossa voi kestää näin kauan, sillä pankissa ei ollut jonoakaan. Näimme erään pankkineidin sinisen passin kanssa kopiokoneella ja ajattelimme, että jaahas, siellä on Allisonin sininen passi jostain syystä, heidän täytyy olla pian valmiit. Brittany kertoi, että hänenkin passistaan oli kerran otettu kopio pankissa valuuttaa vaihtaessa.

Mutta tyttöä ei vieläkään hetken kuluttua näkynyt eikä kuulunut ja nousimme kassoille katsomaan, missä hän on. Häntä ei näkynyt missään. Eräs länsimaalainen nainen huikkasi odotuspenkeiltä: "Etsittekö ystäväänne? He veivät hänet johonkin toimistoon eivätkä he ole vielä palanneet." Omituista, ajattelimme ja odotimme vielä hetken. Sitten menimme kysymään kassoilta, minne valuuttaa vaihtanut tyttö oli viety ja kauanko heillä vielä kestäisi, sillä meillä oli jo kiire bussiin. Pankissa puhuttiin heikosti englantia, emmekä saaneet selvää vastausta. Kysyimme monilta pankkineideiltä, sillä aika alkoi käydä vähiin. Meille sanottiin, ettei pankissa ollut ketään tyttöä. Sanoimme, että ystävämme tuli kanssamme sisään pankkiin eikä oli poistunut, sillä olemme istuneet koko ajan ovella. Hänet oli kuulemma viety toimistoon ja näimme hänen passinsakin virkailijalla. Ei, ketään tyttöä ei kuulemma ollut pankissa eikä kukaan ollut vaihtanut valuuttaa. Koitimme selittää, että kyllä, ystävämme on pankissa, tulimmehan yhtä aikaa sisälle ja vartioimme ovea koko ajan. Tyttö vaihtoi rahaa, pankkineidillä oli passi ja hänet oli viety toimistoon. Huonon englannin takia kaikki piti selittää juurta jaksain ja monesti ja myös vähän elekielellä. Näytimme Allisonin kuvaa. Tämä tyttö, omituista kyllä, kadonnut tähän pankkiin. Selitimme saman monelle pankkineidille. Olimme jo hieman huolissamme, oli jo kamala kiire ja nyt Allison oli kadonnut pankkiin. Kukaan ei muistanut häntä, niin paljon asiakkaita ja kaikki olivat hämillään meistä. Koitimme kurkkia johonkin toimistohuoneeseen sisään ja silloin eräs pankkivirkailija juoksi peräämme ja kielsi kulkemasta pankissa. Mutta ystävämme on jossain täällä pankissa, koitimme selittää, tämä tyttö, näytimme kuvaa. Eräs neiti soitti vartijat. Päätimme, että käymme kaiken varalta katsomassa hotellillamme ja sitten haemme tulkin pankkiin.

Huomasimme lähtiessämme pankin toisella puolella toisen oven, mutta siellä tehtiin remonttia, joten sen käyttö olisi hyvin vaivalloista ja epätodennäköistä. Päätimme, että jos Allison olisi ollut niin hölmö ja poistunut siitä ovesta sanomatta meille mitään ja jättänyt meidät odottamaan pankkiin, olisimme supervihaisia. Matkalla hotellille etsimään häntä näimme ravintolan ikkunasta tutut kasvot syömässä pastaa. Samaan aikaan, kuin me olimme loikoilleet ensin puoli tuntia pankin sohvalla ja sitten järjestäneet piilokameramaisen spektaakkelin pankkineitien hämmennykseksi, oli Allison poistunut samalla oven avauksella, ei ollut ikinä vaihtanutkaan pankissa rahaa, ihmetellyt, mihin me katosimme, etsinyt meitä ympäriinsä kaikkialta paitsi pankin sisältä ja mennyt sitten lopulta syömään. Tiedän, ennustettava loppu tälle tarinalle, mitä kummallisuuksia voisi nyt tapahtua pankissa keskellä päivää. Mutta silloin kaikki merkit viittasivat Allisonin katoamiseen mystisesti pankin sisälle. Ehdimme juuri ja juuri tilata ruokaa ennen bussin lähtöä. En voi lakata nauramasta pankkitarinalle...

 

Heippa, terveisin

Roosa

Lähdimme bussilla kohti Kuala Lumpuria kello viisi aamulla, että varmasti ehtisimme koneeseen. Ja niinhän siinä kävi, etteivät Malesian bussit taaskaan yllättäneet. Bussi hajosi ja sitä piti vaihtaa kaksi kertaa matkalla, saavuimme kentälle ainakin kolme tuntia myöhässä ja ennätimme juuri ja juuri koneeseen.

Matkaan lähdin ison vaihtariporukan kanssa, meitä oli yhteensä 10, kolme amerikkalaista, yksi kanadalainen, kolme belgialaista, muutama hollantilainen ja minä. MIssä tahansa muualla ryhmämme koko olisi varmasti aiheuttanut hankaluuksia, mutta Burman matkalla se osoittautui hyväksi: Jokaisesta hostellista löytyi aina tilaa ja saimme järjesteltyä hyviä omia bussikyytejä. 

Saavuimme illalla perille Yangoniin ja majoituimme The White Houseen, perushostelliin, jossa oli maailman paras aamupala. Maahan tullessa ei onneksi kysytty hotellia tai muuta, sillä emme olleet varanneet mitään etukäteen. Kävimme illallisella ja kuuntelemassa livemusiikkia Mr Guitar -nimisessä paikassa. Samaisena päivänä Myanmar vapautti Aung San Suu Kyin, mutta emme nähneet mitään tapahtuvan kaupungilla alueilla jossa liikuimme. Kaikkialla oli hiljaista ja rauhallista. Nukuimme muutaman tunnin ja lähdimme katsomaan auringonnousua Shwedagon Payaan, kultaiseen temppeliin. Vierailusta napsahti viisi dollaria sotilasjuntan taskuun, mutta temppeli oli vierailun arvoinen eli mielettömän upea. Uskomaton määrä kultaa ja timantteja keskellä muuten köyhää ja karua Yangonia. Katselimme buddhalaismunkkien arkea ja kuuntelimme lasten laulua. Päivällä kävimme markkinoilla ja vaihdoimme paikallista valuuttaa. Koko maassa ei ole yhtään käteisautomaatteja ja ainoa vaihdettava valuutta on USA:n dollarit eli maahan tullessa on oltava tarvittava määrä dollareita. Jos rahat loppuu kesken, on se harmillista... Ja valuutanvaihto siis tapahtuu parhaiten Yangonin mustilla markkinoilla vanhanliiton tyyliin. Dollaritkin kyllä kävivät rahasta ihan jokaisessa paikassa, tosin huonommalla kurssilla.

Koko seurueemme temppelillä.

 

 

Ensimmäinen tuskallinen bussimatka oli 12 tuntia Yangonista Baganiin, ilmastointi puhalsi bussin pakkasen puolelle ja burmalainen karaoke ja saippuaooppera jyrisivät niin kovaa, että lopulta perille päästyämme tarvitsimme kaikki voimanokoset. Energiaa pursuten aamun valjetessa vuokrasimme polkupyörät ja vietimme koko aurinkoisen päivän huristellen ympäri Baganin temppelialuetta. Toinen toistaan hienompia temppeleitä oli silmänkantamattomiin. Pyöräilymaasto oli enimmäkseen upottavaa hienoa hiekkaa, joten välillä sai polkea ihan tosissaan. Illan kohokohta oli auringonlasku, jonka kiipesimme katsomaan erään temppelin katolta. Valitettavasti muutama sitkeä kaupustelija löysi meidät ja kiipesi perässämme. Mutta tämäkään ei pilannut tunnelmaa ja on totta, että Baganin temppeleiltä löytyy maailman kauneimpia auringonlaskuja. Hyvällä tuurilla vältyimme jotenkin maksamasta kokonaan hallituksen maksua alueelle. Kylä, jossa majoituimme oli todella ihana; aurinko porotti ja hiekka pöllysi kun kaduilla kuljettiin hevoskärryillä.

Kuvia Baganista.

 

Seuraavalle etapille saimme neuvoteltua oman minibussin, joka käytti meitä mutkan Mt Popalla ja vei sieltä edelleen Inle Lakelle. Koko päivän kestänyt matka oli tuskaisin ja pomppivin bussimatka tähän asti. Tiet ovat Myanmarilla tosi huonossa kunnossa ja liikenne sekavaa. Eniten vaaroja aiheuttaa hallituksen päätös muuttaa liikenne vasemmanpuoleisesta oikeanpuoleiseksi. Tästä syystä monet ajavat millä puolella sattuu ja vain muutamissa autoissa näkyi olevan ratti sillä puolella, mille se kuuluu. Esimerkiksi busseihin noustiin kyytiin kadun puolelta autojen seasta, ei siltä pysäkiltä.

Mt Popa ja kuva sen huipulta.

Auringonlasku bussin ikkunasta.

 

Inle Lakelle saavuimme myöhään illalla, alueelle pääsystä piti lahjoittaa taas 5 USD hallitukselle, ja majoituimme Remember Inn nimiseen majataloon. Inle Laken päivät olivat kerrassaan täydellisiä. Ensimmäisenä päivänä vuokrasimme veneet, joilla kävimme katsomassa kelluvaa kylää ja -puutarhaa sekä auringonlaskua. Rento päivä nauttiessa auringosta veneessä. Ilta sujui korttia pelaten. Seuraavana päivänä vuokrasimme polkupyörät ja ajelimme järven ympärillä, näimme muun muassa lisää temppeleitä, peltoja ja kyliä. Illan päätteeksi ajoimme viinitilalle, jossa katselimme auringonlaskua ja maistelimme talon viinit. Kotimatkalle lähtiessä jotkut meistä nautimme vielä burmalaiset hieronnat, jotka sisälsivät kävelyä päällä ja venyttelyä omituisiin asentoihin. 

Lapsia kalastamassa Inle Lakella.

Floating village.

Järvellä kuljettiin tällaisilla pitkillä puuveneillä.

Inle Lake muistutti välillä Sotkamon kesämökillä oloa.

Hyvää viiniä ja auringonlasku. :)

 

 

Viimeinen bussietappi takaisin Yangoniin kesti 15 tuntia ja meni yllättävän nopeasti. Tv ja ilmastointi eivät olleet niin lujalla, joten matkalla sai nukuttuakin hieman. Yangonissa suuntasimme samaan hostelliin aamupäiväunille aamupalan takia. Kyseessä oli siis valtava huoneen hintaan sisältyvä buffet, jossa oli kaikkea tulisesta avocadomönjästä paistettuun riisiin ja tuoreisiin hedelmiin. Ennen lentokentälle lähtöä ehdimme kierrellä kaupungilla ja markkinoilla. Matka takaisin Singaporeen KL:n kautta yön yli oli pitkä. Puolet porukastamme jäi matkan varrelle ja jatkoi kuka minnekin päin Aasiaa, koulu ja vaihto oli heidän osaltaa jo ohi.

Hintatasosta esimerkkeinä yö hostelleissa noin 4 €, ateria 1-2 €, viininmaistokeikkah 3 €, 15 tunnin bussimatka 18 USD, tunnin hieronta 5-6 €. Loppuvuoden fried rice ja fried noodles -kiintiö tuli täytettyä. Myanmarilla matkatessa tulee suosia perheiden omistamia majoituksia ja koittaa rahoittaa sotilasjuntan toimintaa mahdollisimman vähän käyttämällä yleensäkin matkalla järkeä mitä tekee ja mihin rahansa laittaa. Myanmarissa oli parasta ihmiset, supersydämellisiä ja ystävällisiä. Ja oli se kaunis, uskomattoman kaunis. Erään tapaamamme naismatkailijan sanoin: "This country broke my heart a little bit." Yksi suosikkimaani tähän asti näkemästäni Aasiasta. Katsokaa laittamani facebookin kuvat. Takana siis taas yksi aivan mieletön viikko.

Burmalla on hauskannäköinen kielikin.

 

Viimeinen viikko Singaporessa. Viimeiset must to do in Singapore -turistikierrokset on suoritettu. Tänään oli vuorossa luontoretki Bukit Timahiin, Orchard Roadin jouluvalot ja viimeiset shoppailut sekä chilirapu. Fiilikset hassut, joka päivä tulee hyvästeltyä joku kaveri. En ole edes vielä tajunnut sitä, kun omat ajatukset on vielä tulevissa tiistain ja keskiviikon tenteissä. Kaikki päättää koulun ja lähtee pois  tyhmästi eri aikoihin eikä siis saada edes pidettyä yhteisiä läksiäisiä, saati edes sanottua kaikille hyvästejä. Ehkä viimeisen tentin jälkeen tyhjennetyssä huoneessani tajuan, että tämä vaihto alkaa olla tässä. Mutta edessä on vielä paljon matkoja, joita odottaa. Ensi perjantaina lennän Vietnamiin, josta uusi seikkailu alkaa. ...Mutta ensin ne tentit...

 

PS. Äiti, meen lähettää Malesiasta mun ylimääräiset vaatteet, koulujutut ja muut ensi viikolla kohti kotia. Olen todennäköisesti itse ennemmin perillä, mutta jos se sattuukin tulemaan niin tiedät.

 

Hyvää yötä,

Roosa

Iso osa Singaporen kulttuuria ja täällä oloa, selitys vaihdossa kertyneille kiloille sekä sille, etten ole enkä tule laittamaan ruokaa koko puolen vuoden aikana ovat foodcourtit, hawker centerit.

Mistä on kysymys?

Aasialaista pikaruokaa; kiinalaista, intialaista, japanilaista, korealaista, vietnamilaista, länsimaista, thaimaalaista, nuudeleita, kasvisruokaa, muslimiruokaa, ihan mitä vaan. Isossa tilassa on kymmeniä "ruokakojuja" ja keskellä pyötiä, joista hawkerit yhdessä pitävät huolta. Jokainen koju on Singaporelaiseen tapaan luokiteltu muun muassa laadun ja hygienian perusteella A:sta C:hen. A on paras ja C:tä en ole ikinä edes nähnyt. Ruuan kanssa saa kaveriksi tuoreista itse valitsemistaan hedelmistä puristetun mehun. Annos maksaa muutaman euron. Ruoka on tai-vaal-lis-ta. Näitä paikkoja löytyy joka puolelta, meidän asuntolassa on kaksi, kampuksella lukuisia, jokaisella metroasemalla ja ostoskeskuksella vähintään yksi, kadunvarsilla... 

Canteen in engineering faculty.

Art faculty Deck.

Perus koulusafkaa japanilaisesta.

Kavereiden kanssa ei tarvitse miettiä mihin halutaan syömään, kun jokainen voi hakea pöytään mitä itse haluaa.

Ostoskeskuksista löytyy hienommat ja hieman kalliimmat vaihtoehdot.

Korealainen annos.

Yksi suosikkiannoksistani: kerätään itse lautaselle tuoreet kasvikset ja muut...

...ja tadaa, niistä on pyöräytetty nuudelikeitto muutamassa sekunnissa, bon apetit.

Wanton noodles on myös yksi suosikkiruokani.

Keskellä kaikkien yhteisesti huolta pitämät pöydät.

Terveysruokaa.

 

Jos jotain tulen Suomessa kaipaamaan, niin foodcourteja.

 

Lauantaina kävin Singaporen kasinolla Marina Bayssa. Valtava paikka. Paikallisilta peritään sadan dollarin pääsymaksu, muille sisäänpääsy on maksuton. Tämä on hallituksen tapa suojella köyhempiä singaporelaisia tuhlaamasta vähäisiä rahojaan uhkapeleihin.

Sunnuntaina teimme kivan retken Pulau Ubiniin, saareen Singaporen ja Malesian välissä. Tämä on ainoa maaseutukohde Singaporen rajojen sisäpuolella. Vuokrasimme päiväksi polkupyörät ja ajelimme ympäri saarta. Yksi kavereista tiesi salaisen uimapaikan ja niinpä piilotimme pyörät peltoon ja kiipesimme aidan yli, jännittävää. Vanha kaivos oli täytetty sadevedellä ja tekojärvi oli 20-30 metriä syvä. Päivä oli mahtava ja aurinkoinen ja kotiinpalatessa oli väsynyt, hikinen, onnellinen ja palanut olo.

Salainen uimapaikka.

Näköalatornissa.

 

Tällä viikolla on lukukauden viimeiset luennot, kiinan loppukoe ja viimeiset vaihtaribileet ja ladies night. Osalle kavereista sanotaan jo heipat. Lauantaina on sitten lento Yangoniin, viimeinen loma ennen lopputenttejä.

Burman tilannetta on tullut seurailtua. Suomen sanomalehtien nettisivuilta on ollut vaikeaa löytää asiallisia uutisia ja välillä on surettanut Suomen median taso oikeiden uutisten hukuttua Ruotsin kuninkaan syrjähyppyjen ja siihen miten lumi taas yllätti Suomen jalkoihin.

http://www.hs.fi/ulkomaat/artikkeli/Sotilasjuntan+tukema+puolue+voittamassa+Myanmarin+vaalit/1135261508245

http://www.bbc.co.uk/news/world-asia-pacific-11715956

http://www.yle.fi/uutiset/ulkomaat/2010/11/tuhansia_paennut_myanmarista_2125243.html

 

Kirjoitin tämän jutun jo eilen, mutta juuri ennen kuin kerkesin lähettää sen, sivustolla ei näkynyt enää kuvat, painoin vahingossa jotain ja kaikki katosi, parin tunnin kuvien lataaminen ja kirjoittelu meni hukkaan, kello oli kolme yöllä ja luettelin kaikki maailman kirosanat. Paremmalla onnella tänään, olkaa hyvä.

 

Terveisin,

Roosa