Täydelliset päivät Don Detillä

Testattuani Laosilaisen yllättävän mukavan nukkumayöbussin saavuin 4000 islandsille ja otin veneen kohti yhtä saarista, Don Detiä. Saaren majoitukset olivat melkoisen täynnä ja sain kulkea auringonpaahteessa rinkka selässä metsäpolkuja pitkin kysellen majapaikkaa melkoisen kauan. Lopulta hikisenä ja väsyneenä löysin täydellisen pienen bungalowin Mekongin varresta. Se oli vähän kauempana saaren keskustasta ja siellä oli ihanan rauhallista ja hiljaista ja todellinen kesämökkitunnelma. Ensimmäinen päivä meni lueskellessa kirjaa ja nukkuessa päiväunia riippumatossa. Majapaikkaani piti vanha brittiläinen kokki laosilaisen perheensä kanssa ja siellä oli myös hyvä ravintola. Seuraavaksi päiväksi varasimme tapaamani brittiläisen pariskunnan sekä saksalaisen pojan kanssa kanoottiretken. Nukkumaan ei liian hyvin yöllä päässyt, sillä naapurin kukko oli sekaisin ja herätti muutaman tunnin välein.

 

Lähdimme aikaisin aamulla melomaan pitkin Mekongia. Mukana oli kaksi hauskaa opasta, laosilainen sekä kambodzalainen, sillä kävimme molempien maiden vesillä. Aurinko paistoi kirkkaalta taivaalta koko päivän, mutta yllätyksekseni ihoni ei palanut pahasti. Pidimme muutaman uimatauon, kävimme katsomassa valtavia vesiputouksia sekä Kambodzan puolella delfiiniallasta. Kuvia en melontareissulla päässyt kauheasti ottamaan, sillä kamera oli suojassa vedeltä, kastuimme nimittäin koko ajan likomäriksi usein oppaiden jekkujen vuoksi. Delfiinejä näimme tosi monta kun ne hyppivät kanoottien ympärillä. Takaisin saarelle saavuimme vasta illalla auringonlaskun aikaan kädet väsyneinä melomisesta. Päivät Don Detillä olivat täydellisiä.

 

 

Kohti Kambodzaa

Saarelta olikin enää lyhyt matka Kambodzaan, lähdin seuraavana aamuna bussilla ja saavuin illalla Phnom Pheniin. Seuraavana päivänä Susanna ja Tiia saapuivat matkaseurakseni. Olinkin jo noin viikon aikana kyllästynyt matkustamaan yksin. Lähdimme tyttöjen tultua saman tien kohti kaupungin ehkä tunnetuinta, niin sanottua nähtävyyttä, Killing fieldsiä. Otimme hotellilta tuktukin matkavälineeksi. Paikka sai kaikkien mielialan todella matalaksi ja palattuamme tuktukille olimme hieman surullisella tuulella. Kuskimme piti meille vielä pienen luennon omasta näkökulmastaan Kambodzan hirvittäviin tapahtumiin. Hän uskoi syyllisiä istuvan vielä nykyisessäkin hallituksessa, kaikki kamaluudethan tapahtuivat niin vähän aikaa sitten. Hän toivoi, että jonain päivänä kaikki syylliset saataisiin tilille rikoksistaan.

 

Kuskimme ehdotti sitten, haluaisimmeko vierailla kaupungin laidalla orpokodissa. Mietimme asiaa hetken, päivä oli ollut jo melko raskas. Päätimme kuitenkin lähteä ja ostimme kuskimme ehdotuksesta ison säkin riisiä tuliaiseksi orpokotiin. Tunnin tuktuk -matkan jälkeen saavuimme perille ja vastassa oli uskomattoman lämmin vastaanotto. Lapsilla oli juuri meneillään lauantai-illan englannin keskustelutunti ja meidät kaikki laitettiin pöytään omien lapsiryhmien kanssa juttelemaan. Kaikki puhuivat englantia uskomattoman hyvin ja saimme vastailla yllättäviinkin kysymyksiin, kuten mitä viljoja Suomessa viljellään ja mistä talouskriisi johtuu. Susanna yritti vahingossa kätellä omassa ryhmässään ollutta munkkia, joka meni hieman hämilleen vaikeasta tilanteesta mutta pyysi Susannaa kuitenkin facebook -kaveriksi. Kaikki, etenkin lapset olivat iloisia ja kiittelivät tulostamme. Lapsista oli mahtavaa päästä harjoittelemaan englannin puhumista ulkomaalaisten kanssa. Tunnin päätyttyä meidät kutsuttiin syömään illallista sisälle taloon. Orpokodissa työskenteli myös belgialainen tyttö sekä saksalainen poika vapaaehtoisina. Vierailu oli aivan erilainen mitä odotimme ja saamamme ystävällinen kohtelu ja onnellisilta vaikuttavien lasten näkeminen sai meidät todella iloiseksi. Orpokoti oli avattu vasta muutama vuosi sitten mahdollistamaan lasten pääsy kouluun. Toiminta oli täysin lahjoitusten varassa ja he toivoivat, että pystisivät jonain päivänä antamaan kodin ja mahdollisuuden opiskeluun useammallekin lapselle. Tällä hetkellä lapsia oli noin parikymmentä alakouluikäisistä yliopistoa käyviin. Illalla menimme vielä syömään ja lasilliselle keskustaan vapaaehtoistyössä olleen tytön kanssa.

 

 

Linkki lastenkotiin:

http://www.savechildreninasia.org/

 

Siem Reap

Kambodzaan ei ollut liian montaa päivää aikaa, joten jo seuraavana päivänä matkasimme Siem Reapiin. Mukava tuktuk –kuskimme järjesti meille salaa hotellilta halvemmat bussiliput, joten meidän piti hiipiä pois ennen kuin hotellin omistajat heräävät. Kuski järjesti myös serkkunsa meitä vastaan bussille Siem Reapissa. Sinne saavuttuamme toinen toistaan ärsyttävämmät tuktuk –kuskit piirittävät meidät ja koittivat saada meitä väkisin kyytiinsä ennen kuin saimme edes matkatavaramme bussista. Mutta silloin oikea kuskimme saapui Miss Roosa –kylttiä pidellen, Ray Banit päässä ja iloinen hymy kasvoillaan. Meidän kuskillamme oli kaikkia muita tyylikkäämpi look ja todellinen VIP -tuktuk. Kaikki katsoivat kateellisina menoamme ja jopa liikennettä ohjannut poliisi huikkasi ”number one”. Kuski kyyditsi meitä koko seuraavan päivän Ankor Watin temppeleillä ja toimi vielä erinomaisena oppaana. Lopuksi hän ei edes vaatinut paljoa maksua, mutta päätimme antaa vähän ekstraa cooleista cooleimmalle kuskillemme. Temppelit olivat todella upeat, heräsimme aikaisin katsomaan auringonnousua ja kiertelimme erilaisia temppeleitä koko päivän. Aikainen herätys tosin vaati veronsa eli kaiken energia ja näytimme tältä:

 

 

Kaupungissa oli niin hyvä meksikolainen ravintola, että söimme siellä joka ilta ja joimme dollarin mansikkamargaritoja. Tapasimme myös sattumalta muita Singaporen vaihtarikavereita ja vietimme iltaa heidän kanssaan. Yöllä huumatut 4-5 –vuotiaat pienen pienet lapset koittivat hyökätä kimppuumme. Heillä oli punaiset, seisovat silmät ja he huusivat kuin eläimet ja olivat yksi surullisin ja järkyttävin näkemäni asia.

Pidin Kambodzasta todella paljon, mutta pian oli aika jatkaa taas matkaa. Tiia lensi joulun viettoon Singaporeen ja me Susannan kanssa lähdimme kohti Bangkokia, Susanna äitiään ja minä Teemua vastaan. 

 

R